Kestävämpää kulutusta

VESI brändi syntyi vuonna 2017 halusta vähentää ympäristöön päätyvää muovin määrää tarjoamalla tyylikkäitä ja kestävämpiä tuotevaihtoehtoja kuluttajille.

Maailmassa tuotetaan vuosittain yli 300 miljoonaa tonnia muovia, josta puolet on kertakäyttömuovia. Yli 90 % tästä muovista ei koskaan päädy kierrätykseen ja jää jätteeksi. Mikäli kulutustavat eivät muutu, on arvioitu, että vuoteen 2050 mennessä kaatopaikoilla on 12 miljardia tonnia muovia.

Mielestämme paras tapa vaikuttaa kulutustapoihin ja saada muutoksia aikaan on tarjota ihmisille tyylikkäitä uudelleenkäytettäviä vaihtoehtoja kertakäyttöisten tuotteiden kuten muovipullojen, mukien, pillien jne. tilalle. Haluamme tarjota laadukkaita kestotuotteita, jotka ovat niin toimivia ja tyylikkäitä, ​​että niistä tulee osa jokapäiväistä elämää.


Meidän missio

VESI on kahden suomalaisen naisen perustama brändi, joka syntyi halusta vähentää ympäristöön päätyvää muovin määrää "kestopullo kerrallaan", jotta tulevilla sukupolvilla olisi puhtaampi tulevaisuus. Aloitimme uudelleenkäytettävistä tyhjiövakuumi kestopulloista kun niitä oli vielä vaikea löytää Suomen markkinoilta. Olemme laajentaneet valikoimaamme vuosien varrella tuotteilla, joita itse arvostamme ja jotka tavalla tai toisella auttavat vähentämään kertakäyttöisten muovituotteiden käyttöä.

Uskomme, että jokainen voi vaikuttaa ympäristön hyvinvointiin. Myös pienillä teoilla on merkitystä. Seuraa meitä Facebookissa ja Instagramissa saadaksesi VESI uutisia uusista kuoseista, tarjouksista ja tuotteista.




Terveen Itämeren puolesta

Olemme tehneet yhteistyötä John Nurmisen säätiön kanssa vuodesta 2018 puhtaamman Itämeren puolesta. Lahjoitamme joka vuosi 2-5 % online-myynnistämme säätiölle Itämeren suojelutyötä varten.

Jos haluat lahjoittaa suoraan John Nurmisen säätiölle voit tehdä sen tästä linkistä.

Ostoskorisi on tyhjä

Toimitusehdot

Nämä toimitusehdot ovat voimassa alkaen 1.1.2021.

Kauppa myy tuotteita täysi-ikäisille yksityishenkilöille. Tuotteiden hinnat sisältävät arvonlisäveron. Pidätämme oikeuden hintojen ja toimituskulujen muutoksiin.

Tilaaminen

Tuotteet tilataan verkkokaupassa siirtämällä ne ostoskoriin ja maksamalla ostoskorin sisältö verkkomaksupalvelussa. Kaikki asiakastiedot käsitellään luottamuksellisesti. Tilauksen yhteydessä kysyttyjä yhteystietoja ei käytetä muuhun kuin tilauksen toimitukseen tai siinä ilmenevien epäselvyyksien selvittämiseen, ellei erikseen toisin mainita. Tilatessasi verkkokaupasta sinun edellytetään tutustuneen ja sitoutuneen kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin.

Maksaminen ja maksutavat

Maksupalveluna toimii Paytrail, jonka kautta maksuvaihtoehtoina toimivat korttimaksu, verkkopankkimaksut sekä MobilePay.

Ilmoittamalla tietoja kassalla hyväksyt Paytrailin ehdot. Painamalla ”Osta” painiketta hyväksyt VESI bottle Finland yleiset ehdot.

Maksupalveluna toimii myös PayPal. Valitsemalla Paypalin hyväksyt Paypalin ehdot.

Tilaus- ja maksuvahvistus

Kun olemme vastaanottaneet tilauksesi, lähetämme sinulle välittömästi sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näkyvät tilaustietosi. Tarkasta aina tilausvahvistuksen sisältö. Jos sinulla on kysyttävää, ota heti yhteys asiakaspalveluumme. Säästä tilausvahvistus mikäli joudut ottamaan yhteyttä asiakaspalveluun. Asioidessasi asiakaspalvelussa pidä aina mahdollinen asiakasnumerosi ja tilausnumerosi saatavilla. Tarkasta aina, että paketin sisältö täsmää tilausvahvistuksessa olevien tuotteiden kanssa.

Asiakaspalveluumme saat yhteyden seuraavilla tiedoilla:

customerservice@vesibottle.com

Toimitustavat ja -kulut

Toimituskulut sisältävät posti- ja pakkauskulut. Esitämme ostoskorissa arvion tulevista toimituskuluista ensisijaisen käytössä olevan toimitustavan mukaan. Tarkat toimituskulut näet valittuasi tilaukselle haluamasi maksu- ja toimitustavat. Käytössä olevat toimitustavat riippuvat ostoskorin sisällöstä ja yhteispainosta. Voit valita kassalla käytössä olevista toimitustavoista sinulle parhaiten sopivan vaihtoehdon jonka yhteydessä tarkka toimituskulu on esitetty.

Toimitusaika

Yleisimmät toimitusaikamme Suomeen vaihtelevat tilauksesta ja toimitustavasta riippuen. Poikkeukset toimitusaika-arvioihin on kerrottu, jos ostoskorissa on varastosta loppuneita tuotteita ja ilmoitamme myös mahdollisista viivästyksistä teille välittömästi tilaamisen jälkeen.

Emme vastaa ylivoimaisen esteen aiheuttamista viivästymisistä tai viivästysten aiheuttamista välillisistä haitoista. Verkkokauppa tiedottaa sivuillaan poikkeavista toimitusajoista.

Huomioi, että tuotteiden lasermerkkaus lisää 2 viikkoa toimitusaikaa lähetykseen. Jos lähetys sisältää muita tuotteita merkattujen tuotteiden lisäksi, on mahdollista että tuotteet saapuvat eri aikoihin.

Palautusehdot

Peruuttamisoikeus

Teillä on oikeus peruuttaa tämä sopimus 14 päivän kuluessa syytä ilmoittamatta. Peruuttamisen määräaika päättyy 14 päivän kuluttua siitä, kun viimeinen tavaraerä on vastaanotettu tai ladattavien tuotteiden kohdalla tilauksen vastaanottohetkestä.

Peruuttamisoikeuden käyttämiseksi teidän on ilmoitettava meille päätöksestänne peruuttaa sopimus yksiselitteisellä tavalla (esimerkiksi kirjeellä postitse tai sähköpostilla). Voitte käyttää myös tulostettavaa palautuslomakettamme, mutta sen käyttö ei ole pakollista.

Peruuttamisen määräajan noudattamiseksi riittää, että lähetätte ilmoituksenne peruuttamisoikeuden käytöstä ennen peruuttamisajan päättymistä.

Peruuttamisen vaikutukset

Jos peruutatte tämän sopimuksen, palautamme teille kaikki teiltä saamamme suoritukset, myös toimituskustannukset (paitsi lisäkustannuksia siitä, että olette valinnut tarjoamastamme edullisimmasta vakiotoimitustavasta poikkeavan toimitustavan), viivytyksettä ja joka tapauksessa viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen saatuamme. Suoritamme palautuksen sillä maksutavalla, jota olette käyttänyt alkuperäisessä liiketoimessa, ellette ole nimenomaisesti suostunut muuhun, ja joka tapauksessa siten, että teille ei aiheudu suoritusten palauttamisesta kustannuksia.

Teidän on lähetettävä tavarat takaisin viivytyksettä ja viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen tekemisestä. Määräaikaa on noudatettu, jos lähetätte tavarat takaisin ennen kyseisen 14 päivän määräajan päättymistä.

Olette vastuussa vain sellaisesta tavaroiden arvon alentumisesta, joka on seuraus- ta muusta kuin tavaroiden luonteen, ominaisuuksien ja toimivuuden toteamiseksi tarvittavasta käsittelystä.

Huomioi, että merkatuissa tuotteissa ei ole palautusoikeutta.

Lunastamaton paketti

Lunastamatta jättäminen ei ole sama asia kuin palautus tai peruutus. Lunastamatta jätetystä paketista, josta ei ole tehty erillistä peruutusilmoitusta, perimme toimituskustannukset.

Ongelmatilanteet

Mikäli tuote on kadonnut tai vioittunut kuljetuksen aikana tai se ei muuten vastaa tilaustasi, tulee sinun ilmoittaa virheestä viimeistään 14 päivän kuluessa kirjallisesti Peruutusoikeus ja palautusehdot -kohdassa mainittuun osoitteeseen tai soittamalla yhteystiedoissa mainittuun puhelinnumeroon. Jos paketti on selvästi vaurioitunut kuljetuksessa, teidän täytyy tehdä välittömästi asiasta reklamaatio valitsemanne toimitustavan kuljetusyhtiölle.

Ostoskoriin käytetyt lahjakortit